sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Open a Gate -kämmekkäät testineulonnassa

Taas kerran testineuloin Arella Seaton Designsille ja tälläkin kertaa neulonnassa oli kämmekkäät. En aikaisemmin ole näistä oikein perustanut, koska mielestäni Suomessa näille sopivia kelejä on tyyliin 1-5 päivää vuodessa, mutta nyt muutaman vuoden ajan olen kuitenkin kämmekkäitä neulonut ja käyttänytkin. Kesällä rupesin pelaamaan Wizards Unitea ja varsinkin sellaiseen kämmekkäät ovat ihan täydelliset. Tällä kertaa testattava malli on palmikkokämmekkäät. Tällaiset:


Langat ovat jämiä Hummingbird-huivista. Olisin halunnut neuloa kämmekkäät kokonaan tuosta punasävyisestä langasta, mutta sitä ei ollut tarpeeksi ja toisaalta myös palmikot olisivat voineet "kadota" kun langan väri ei ole tasainen. Joten harmaalla Baby merinolla mentiin ja punaista sitten resoreihin vähän piristykseksi. Puikkokoko oli 2,5 ja kaikkineen näihin meni lankaa vain n. 30g eli todellakin suht pienistä jämänyttyröistä jo saat tehtyä, varsinkin näin kahta lankaa yhdistämällä. Sovituskuvia:



Palmikot menevät kämmenselän päällä ja kämmenpuoli on joustinneuletta jonka ansiosta nämä istuvat tosi hyvin käsiin. Itse neuloin koon S mukaan ja ihan hyvin mahtuvat omiin käsiini. L-koko menisi sitten varmasti jo kunnon miehekkään kokoisiin kouriinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti