keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Harry Potter -huumaa

Olen järjettömän jossakin määrin Harry Potter -hurahtanut, joten minut on Potterin varjolla helppo höynäyttää milloin mihinkin shoppailuihin. Viimeisimpänä keväällä tilasin Owl About Yarnilta teemapakkauksen, joka sisälsi Potter-aiheisen projektipussukan, silmukkamerkkejä, kirjanmerkin sekä 100g käsinvärjättyä lankaa ja sukkaohjeen. Pakkauksen teemavärin sai itse valita oman tupansa mukaan. Itsehän olen Puuskupuh, mutta keltainen ei ole ollenkaan lempivärejäni, joten valitsin Rohkelikon ja sain punasävyisen pakkauksen. Lankaa ei toki olisi ollut pakko neuloa juuri pakkauksessa tulleen ohjeen mukaan, mutta itse neuloin juurikin sen. Tässä siis Potter-teemaiset sukat:


Mallin nimi on Curses Socks ja ohje löytyy Ravelrysta. Nimi juontaa juurensa Harryn arpeen, jota varren salamakuvio jäljittelee. Varren jälkeen reikäneule jatkuu suorina raitoina aina kärkikavennuksiin saakka. Lankana näissä oli siis Owl About Yarnin sukkalanka ja puikot kokoa 2,5. Neuloin sukat 64 silmukan ohjeen mukaan. Kärkikavennuksia vähän muuntelin, mutta muuten taitavat olla kutakuinkin ohjeen mukaan tehdyt. Mukavan ohuet  eli oivat kesävillasukat :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti