sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Testineulonnassa Kaislat

Olen viime aikoina lähinnä testineulonut uusia malleja. Tämän bongasin Instasta. Mallin nimi on Kaislat; sukissa on sekä pitsiä että palmikkoa.


Lankana näissä on Nalle ja puikot olivat kokoa 3. Ohje on yhteen kokoon, mutta jalkaterän pituutta pystyy vähän säätelemään sen mukaan, montako mallikertaa pitsiä tekee kantapään jälkeen. Itse tein seitsemän mallikerran sijaan vain kuusi toistoa. Palmikonkiertoja joutui vähän passailemaan, mutta muuten sujui ongelmitta.

Sukkien reunassa on ensin nirkkoreunus ja sitten reiät pujotettavaa nauhaa varten. Koko varren takaosa on palmikkoja.


Palmikoista kaksi jatkuu vielä jalkateräänkin ja kaventuu lopulta kärkikavennusten myötä pois. Punainen ei ehkä ole ihan paras väri tälle mallille, mutta kauniit tuli näinkin.




2 kommenttia: