sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Perussukkia pienillä jipoilla

Nämä molemmat parit valmistuivat jo syyskuun aikana, mutta nyt vasta ehdin blogiin asti saamaan. Toiset on tällaiset:

Näissä on lankana käsinmaalattu Austermannin lanka ja puikot olivat kokoa 2,5. Ovat ihan perussukat, mutta ulkosyrjällä kulkee oikeiden ja nurjien silmukoiden muodostama raita. Mallin nimi on Easy Peasy Socks ja se löytyy Ravelrysta ilmaisohjeena.

Oikein mukavat neuloa kun vaan pisteli menemään. Toinen pari meni miehelle:

Näissä lankana on Nalle ja puikot kokoa 3. Mallin nimi on Business Casual ja sekin löytyy Ravelrysta ilmaisena. Nämä olivat pikkuisen työläämmät tehdä, sillä joka kerroksella tarvittiin apupuikkoa kun silmukoita siirreltiin tuon vinoneliökuvion aikaansaamiseksi. Lopputulos on kyllä todella kiva ja vaivan arvoinen. Tavallaan hyvin tavallisen sukat ja vielä tylsän värisetkin, mutta tuon ristikon ansiosta kuitenkin vähän erityiset.

Molemmat sukat on kuvissa omissa jaloissani, meillä sattuu miehen kanssa olemaan käytännössä samankokoinen jalka ja mies totesi, että hän mieluummin kuvaa kuin toimii sukkamallina :D




1 kommentti: