torstai 1. kesäkuuta 2017

Projektipussukoita

Tilasin maailman upeimman projektipussukan yhdeltä lahjakkaalta ompelijalta. Alkuviikosta se tuli, tällainen:

Pussi on farkkukangasta ja siinä on silityskalvolla puikot ja tuo teksti. Juuri täydellinen sukkatekeleen kuljettamiseen mukana ja pussukka onkin tällä viikolla ehtinyt reissata jo Helsinkiin ja pari kertaa työpaikalle ja takaisin. Isompia (useamman kerän) töitä varten halusin kuitenkin vielä reilumman pussukan ja sen sain aikaiseksi ommella itse.

Kaavaa tähän ei ollut vaan leikkasin kaksi suorakaidetta, jotka molemmat yksitellen ompelin ensin pussiksi ja sitten pohjaosasta ompelin kulmista kolmiot pois, jolloin pussiin tuli vähän pohjaa. Lopuksi sitten vuorikangas ja päällikangas pujotettiin päällekkäin ja yläreunaan ommeltiin päällikankaasta nauhakujat, joihin pujotin kiristysnauhat.

Kiristysnauhoja on kaksi, jolloin niistä muodostuu tavallaan kantokahvat pussukalle. Samalla systeemillä voisi toki ommella pikkupussukoita muuhunkin käyttöön kuin vain käsitöille.



2 kommenttia: