torstai 16. maaliskuuta 2017

Ystävänpäivälapaset

Ystävänpäiväsukat tuli neulottua ystävänpäivän alla. Suunnittelija teki myös ilmaisen lapasmallin, jossa osittain samoja mallikuvioita, mutta tätä ennen en ollut ehtinyt sen kimppuun käydä. Nyt kuitenkin sain aikaiseksi kokeilla lapasmalliakin, toki sukista jääneillä jämälangoilla :)

Lankana on siis Nalle. Pohjavärinä luonnonvalkoinen ja kuviovärinä epätasaisesti värjätty pinkkisävyinen, puikot jälleen kokoa 3. Ensimmäistä kertaa kokeilin käyttää langanohjainta ja pienen alkukangertelun jälkeen se kyllä nopeuttaa hommaa. En kyllä tiedä, onko neulejälki sen tasaisempaa kuin ilmankaan ja langankiepautusten kanssa oli ongelmia. Normaalisti pitkissä langanjuoksutuksissa kiepautan vapaana olevan langan aina 3-5 silmukan välein neulottavan langan ympäri, jolloin työn nurjalle puolelle ei jää pitkiä roikkuvia juoksuja. Mutta nyt molemmat langat ovat kiinni langanohjaimessa, joten en oikein keksinyt, miten sen kanssa nuo kiepautukset saisi tehtyä ilman että olen ihan solmussa lankoineni??

Joka tapauksessa, lopputulos on vallan kaunis ja harkitsen jopa jättäväni nämä omaan käyttöön. Ovat vielä mukavan lämpimätkin, kun kirjoneuleen takia koko lapasosa on kaksinkertaisella langalla. Ainiin, malli löytyy Ravelrysta ilmaisena, jos joku haluaa samanlaiset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti