sunnuntai 21. elokuuta 2016

Koot.fin yllärikangas

Elokuussa ei pitänyt ostaa mitään, mutta Koot.fi pisti myyntiin pienen erän yllärikankaita ja sellainen tipahti ostoskoriin ennen kuin mitään ostolakkoa muistin edes ajatella. Tällainen sisältö oli paketissa:

Ensimmäinen ajatus itsellä oli venäläisen mummon huivi, tätähän ei tarvitse edes ommella :D Ja muutama oli tästä huivin tehnytkin. Itse kuitenkin halusin jotakin muuta, koska käytän huiveja aika vähän ja yleensä huivi jää vielä takin alle piiloon. Kangas on puolikas raportti ja kun kuvio menee tuolleen ympäri niin oli vähän haastava leikattava ettei kuvio mene hölmösti silpuksi. Toisessa puolikkaassa kukat olivat jotenkin fiksummin (paketteja oli siis kahta erilaista ja myös resoreja erivärisiä), että siitä olisi saanut paitaan etukappaletta tmv. Tässä kylläkin on ehkä omaan makuun kivemmat värit. Paitsi tuo keltainen resori ei ollut yhtään oman maun mukainen. Paketin ohjeissa oli kuitenkin, että kaikkea paketissa ollutta pitää viikonlopun aikana käyttää. Jos ei samaan vaatteeseen, niin sitten pitää tehdä kaksi ompelusta. Itse nyt kuitenkin käytin molemmat samaan ja vieläpä mahdollisimman vähillä leikkaamisilla. Syntyi hame.

Tähän ei tarvittu edes kaavoja eikä ompelukonetta, sillä taittelin kankaan neljään osaan, leikkasin keskelle reiän (jota piti suurentaa pariin otteeseen että mahduin itse sisään :P ) ja sitten saumuroin resorin siihen reikään. Helman huolittelin rullapäärmeellä, kulmista vähän pyöristin vaan mennessäni. Kun hame oli valmis, totesin että ei sille ole mitään sopivaa yläosaa kaveriksi. Joten eikun toppia tekemään. Vaikka toppi onkin musta niin tuon hameen kanssa tämä on kyllä ihanan värikäs kokonaisuus.

Hivenen harkitsin topin ja hameen yhdistämistä mekoksi, mutta ehkä ovat erillisinä osina kuitenkin kätevämmät ja paremmin muiden vaatteiden kanssa yhdisteltävissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti