perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kämmekkäitä

Oppilailta lahjaksi saadut Ipana-langat eivät harmillisesti sopineet sukkalangoiksi. Toki vauvojen junasukkia olisi voinut neuloa, mutta kun ei lähipiirissä enää ole vauvoja niin halusin etsiä jotakin muuta käyttökohdetta langoille. Lopulta päädyin ranteenlämmittimiin/ kämmekkäisiin/ sormettomiin sormikkaisiin, miksi näitä nyt haluaakin kutsua.

Ohje löytyy Novitalta. Itse muokkailin tuota sen verran, että vähensin silmukkamäärän 50:een. Peukalokiilassa oli 13 silmukkaa ja peukalossa kaikkineen 17, puikot koon 3. Pituuden puolesta taitaa olla suunnilleen ohjeen mukaan tehty. Nämä menivät esikoiselle:

Lankaa oli kaksi kerää, joten ei se yhteen pariin loppunut. Seuraavaksi pistin puikoille saman Dropsin mallin jolla neuloin ranteenlämmittimet tammikuussa. Nämä taisin tehdä suunnilleen ohjeenmukaisilla silmukkamäärillä peräti.

Tässä vaaleanpunaisessa langassa pitsikin näkyy paremmin kuin tammikuisessa mustassa. Esikoisen käteen ovat vähän reilut:


 Toisen parin tein sitten 10 silmukkaa pienemmällä määrällä ja vähemmillä mallikerroilla pituuden puolesta ja nyt on Ipana-langat neulottu! :) Ja pienempi pari oli esikoiselle passeli. Juuri kun olin saanut nämä kutakuinkin valmiiksi, bongasin Instasta taas huhuilun testineulomiseen - ja juurikin kämmekkäisiin. Joten vielä yksi pari syntyi:

Näissä lankana on 7 Veljestä ja puikot koon 3,5. Ohjeen mukaan olisi pitänyt olla 3,25, mutta enhän minä sellaisia omista. Näillä tuli ihan ok-kokoiset. Mallin nimi on Langelier Gloves (vai olikohan Langelier Fingerless Gloves) ja se oli suunnittelijan ihkaensimmäinen itse myyntiä varten tehty neuleohje. Ihan ohjeen mukaan tein ja nämä valmistuivat todella nopeasti.

Varren pituutta pystyy säätelemään sen mukaan, montako mallikertaa siihen neuloo. Itse tein kaksi. Kämmenosassa sitten ei niinkään enää ole kikkailuvaraa. Ainut huono puoli mallissa on, että mallikuvion "ulkoreunassa" on kaistale sileää neuletta (parhaiten erottuu ylemmästä kuvasta, ulkoreunoissa kuvio ei siis jatku ympäri asti), mikä on itsestäni vähän pöljää. Jos olisi pienempikätinen, niin sieltä voisi jättää silmukoita pois, mutta sitten eivät kyllä omaan käteeni mahtuisi. Ei se nyt onneksi kamalasti silmään pistä, mutta itse tosiaan tykkäisin vielä enemmän, jos mallineule jatkuisi katkeamatta käsineen ympäri. Mallin pitäisi tulla myyntiin elokuun alkupäivinä, joten oletettavasti Ravelrysta löytyy sitten.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti