sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Huhtikuun värihaaste ja vihreä

Hommahuoneen värihaaste on edennyt neljänteen kuukauteen ja huhtikuun värinä on kevääseen sopivasti vihreä. Yhdet sukat jo sattumalta haasteeseen sopivasti neuloinkin (nimittäin nämä), mutta halusin ehdottomasti myös ommella jotakin. Harmillisesti vihreä ei ole yhtään oma värini, joten meni vähän haastavaksi. Mutta eikös se ole vähän haasteiden ideakin, että täytyy haastaa itseään pois mukavuusalueelta? ;) Onneksi lapsista ainakin yksi pitää erityisesti värikkäistä vaatteista ja kun sai valita itselleen pipokangasta niin valitsi oikein sopivan haastetta ajatellen. Tällainen raitapipo syntyi:

Tämä taitaa muuten olla ainoa kangas, jossa omassakin garderoobissani on vihreää, sillä olen tehnyt tästä itselleni leggingsit. Ne ovat ihan lempparit ja eksyvät jalkaan melkein viikottain kyllä.  Pipon vuoritin bambukankaalla vuodelta kivi ja kuokka eli varmaan 10 vuoden takaa kun ompelin lapsille vaippoja. Sattumalta vihreää sekin :)

Ja sitten se takaportti huhtikuun haasteeseen: turkoosikin on yksi vihreän sävyistä. Itse kyllä miellän sen enemmän siniseen väripalettiin, mutta sinivihreähän se toiselta nimeltään on. Joten matalan aidan kohdalta mentiin tässä haasteessa. Sen verran sentään vaivaa näin, että nämä kankaat on itse turkoosiksi värjätty Dylonin valmiilla jauheella. Alunperin olivat siis valkopohjaisia. Itselle syntyi pipo:

Printti on Nappinjalta muutaman viikon takaiseen ompeluveiviin tullut ja se suorastaan vaati päästä pipoksi. Myös pipon takapuoli on Nappinjan kangasta, tämäkin itse värjättyä:



Samassa koneessa värjäytyi myös yksi raporttikangas (sekin Nappinjalta tilattu), joka turkoosina muotoutui paidoiksi. Miehelle syntyi tällainen:

Takakappale on musta, muuten on koko paita turkoosi. Onneksi on pienikokoinen mies, niin raportin korkeus riitti juuri ja juuri paitaan :)

Itselleni puolestaan syntyi tällainen:

Hihat ovat samasta raitakankaasta kuin pipon takakappale. Tässä saksin raportista käyttöön vain kuvan, jonka applikoin ei-niin-vimpanpäälle paidan etukappaleelle. Lähikuvasta näkyy, että kuva on siis tikattu suoralla ompeleella vähän matkan päästä reunasta.

Tässä on ideana, että pesuissa kangas saakin tuolta kuvion reunoilta repsottaa, antaa sellaista vähän ronskimpaa näköä toivottavasti.  Paidoissa käytössä luottokaavat eli miehelle viime vuoden Ottobresta Sporty Stripes (takakappale raglanista normaaliksi muokattuna) ja itselleni ikivanha ompeluvaihdossa minulle päätynyt luottokaava. Sillä vaan tulee parhaat paidat. Helmaan lisäsin tällä kertaa pituutta noin 5 senttiä, mutta muuten en tehnyt muokkauksia.





3 kommenttia:

  1. Onpas tuo kangas hyvännäköinen turkoosina mustan kanssa. Tykkään eritoten tuosta sinun paidastasi, siinä on veikeää huumoria mukana.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivalta nuo raportit värjättynä! Ihania paitoja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sanne-Maija ja Riikka! Itsekin tykkään varsinkin omasta paidastani ja se on kyllä kiinnittänyt huomiota myös muissakin.

    VastaaPoista