sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Neulottuja joulukoristeita

Suuresta Käsityölehdestä 11-12/2013 pääsi testiin lisää joulukoristeita. Tällä kertaa syntyi neulomalla palloja:

Alkuperäisen ohjeen mukaan palloon olisi pitänyt laittaa sisälle styrox-kuula, mutta itselläni ei sellaisia ollut, joten täytin nämä ihan samalla täytteellä kuin aikaisemmat pallot ja lumiukotkin. Lanka oli valmiiksi tuollaista kimalletta sisältävää, joten oikein sopivaa joulukoristeisiin. Pallojen lisäksi tein pöllöjä.

Nämä olivat supernopeita neuloa, mutta enemmän aikaa meni sitten yksityiskohtien väkertämiseen. Harmaat siivet ja silmänaluset ovat fleeceä, valkoiset puolestaan huopaa. Valtaosa pöllöistä on valkopääpöllöjä, mutta yhdessä on värit toisin päin ihan kokeilun vuoksi.

Tykkään itse enemmän noista turkoosivartaloisista. Jälkiviisaana silmät olisi yhtä hyvin voinut väsätä vaikka kangastussilla, olisi jokunen hetki säästynyt kun ei olisi tarvinnut nappien kanssa nyhrätä...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti