perjantai 5. kesäkuuta 2015

Erittäin paljon sovellettu pöllömekko

Uusimmassa Ottobressa (3/15) oli mekko, jota halusin kokeilla kuopukelle. Mekon jippona oli epäsymmetrinen helmafrilla ja selkäpuolella oleva tamppi niskassa. Kaavat piirsin jo varmasti maaliskuussa ja kankaatkin ovat olleet leikattuna useamman viikon, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi ommella ennen kuin tänään.Mutta nyt se on valmis!

Eihän tämä olisi oma ompelukseni ollenkaan, jollei homma olisi mennyt taas täysin ihan vähän säätämiseksi ja soveltamiseksi. No ensin tietenkään tuo valitsemani kangas ei riittänyt. Se oli siis Paapiin possupussissa tullut palanen eikä varta vasten tätä projektia varten hankittu. Kankaan vähyyden takia muutin mekon hihat pussihihoista tavallisiksi. Lisäksi alempi helmafrilla on (kuten näkyy :D ) tehty eri kankaasta. Jottei pöllökangas näyttäisi niin irralliselta, applikoin yhden pöllön mekon rintaan.

Ja sitten ihan vaan koska en tykännyt siitä tamppi-ideasta niskassa, niin menin ja muokkasin mekon takakappaleen pääntien paljon vähemmän syväksi. Pääntien huolittelin framilonin avulla. Mihinkään muualle sitä en mekossa käyttänytkään, vaikka helmafrillat ohjeen mukaan piti rypyttää sen avulla. Ja vissiin olkasaumoihinkin piti jotain framilonia laittaa. No, en laittanut kuitenkaan. Ihan käypä mekko tästä tuli siltikin :D

Tässä vielä demonstraatio, että hyvin pyörii helmat. Helmassakin tuli muuten mokattua, sillä leikkasin ylemmän frillan toisen kappaleen väärin päin, josta syystä se nyt ei ole niin epäsymmetrinen kuin alkuperäisen ohjeen mukaan pitäisi. Ja kun kangasta oli muutenkin liian vähän, niin eipä sitä oikein mitenkään oikeanlaiseksi fiksailtu. Mutta ainakin ylimmässä kuvassa epäsymmetrisyys kyllä näkyy, eli en ihan täysin onnistunut frillaa piloilla tuhraamaan.

Omaan makuuni helma on itse asiassa aika lyhyt eli jos uutta versiota tästä teen, niin täytyy muistaa pidentää helmaa jokunen sentti.

2 kommenttia:

  1. Mäkään en siitä tampista tykännyt ja olis pitänyt tehdä tavalliset hihat, kun pallohihoista onnistui vaan toinen... (mutta koska noin periaatteessa en lähde purkamaan, niin saa kelvata)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama periaate nähtävästi. Itsekään ei pura kuin ihan äärimmäisen pakon edessä.

      Poista