maanantai 4. toukokuuta 2015

Two-in-one t-paita

Yhden tällaisen paidan tekaisin jo lasten koossa, mutta tänään sain aikaiseksi piirtää kaavat miehenkin koossa ja tällainen siitä tuli.





Korento on Mersian painamia. Tällä kertaa vaan leikkelin sen kutakuinkin kuvan reunoja myöten ja applikoin paitaan sen sijaan, että olisin tehnyt koko etukappaleen vihreäpohjaisena. Korennon viereltä riitti vihreää kangasta sopivasta hihoihin. Takaa paita näyttää tältä:



Jippo on siis kahdesta kankaasta tehdyissä hihoissa, joiden ansiosta tämäkin paita näyttää edestä ja takaa ihan erilaiselta. Takahihat ovat Käpysen Aita-trikoota.

Kaava paitaan löytyy uusimmasta Ottobresta eli 3/2015. Kaavan nimi on Sporty Stripes, joka tulee siitä, että etukappaleella pitäisi olla keskellä kaksi pystyraitaa. Ne jätin kuitenkin tekemättä kun en erityisemmin tykkää pikkunäpertelystä. Koko on 50, oli omalle ukolleni justiin sopiva ilman muutoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti