tiistai 30. joulukuuta 2014

Perhospuuvillasta liivehamemekotus

SaVassa oli hauska joulupukkikierros: jokainen rinkiin ilmoittautunut lähetti paketin jonossa seuraavalle. Paketin sisältö piti kaivella omista varastoista ja tietenkin olla kankaita/ muita ompelutarvikkeita. Itse sain paketista peräti 2 metriä kangasta! Oli pienempi pala trikoota ja lisäksi iso palanen ihanaa, pinkkiä kangasta. Ainut vaan, että se ihana pinkki oli joustamatonta puuvillaa. Puuvilla ei oikein ole ominta alaani, joten olikin melkoinen pähkäily mitä siitä keksisi. Joka tapauksessa itselleni siitä halusin ommella, koska kangas oli ihan täsmälleen omannäköiseni ja -väriseni. Lopulta päädyin yrittämään liivihametta/mekkoa, jollaisia eniten muutenkin käytän. Tässä lopputulos:

Yläosan kaava on Ottobresta 2/2008, malli 11 (nimenä vain tylsästi liivimekko 60-luvun tyyliin). Koko 38 on ilmeisesti juuri miun mitoille tehty: fits like a glove! Ensimmäistä kertaa tein muuten muotolaskoksia :) Yläosa on kokonaan  vuoritettu tuolla samalla pinkillä kankaalla.


Alaosaa en tehnyt kaavan mukaan vaan ompelin suorakulmion muotoiset palat vain pötköksi, jonka sitten rypytin lankojen avulla yläosaan sopivaksi.Alaosassa ei ole vuoria ollenkaan.

Ainut harmitus on, että tässä ei ole nyt taskuja. Alkuperäisessä mallissa oli päälleommellut taskut, jollaiset oli tarkoitus minunkin tehdä ja ne jo valmiiksi leikkasinkin. Mutta kun mekko alkoi olla kasassa niin tajusin, etteiväthän ne tähän sovi ollenkaan kun koko kuosi "menee rikki" jos tuohon päälle mitään ompelen.. Sivusaumoihin toki taskupussit saisi vielä lisättyä, mutta se vaatisi purkamista. Jota inhoan aivan järjettömän paljon. Joten jos ei mitään järjetöntä energiapuuskaa ilmene niin ainakin alkuun mennään ihan tälleen vaan:


Puuvillaisena uskoisin tämän toimivan kesällä hellemekkonakin. Näin talvella tarvitsee tietysti alleen pitkähihaisen ja leggingsit.

Muokkaus 31.12. Ihmeiden aika ei ole ohi: mekossa on taskut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti