tiistai 10. joulukuuta 2013

Ihana, ihana paketti ei-enää-niin-salaiselta jouluystävältä!

Tänään oli kyllä sellainen työpäivä että oksat pois. Joten sitäkin iloisempi ylläri oli, kun postilaatikosta löytyi pakettikortti. Lähettäjän nimi oli tuntematon, joten arvelin, että tämä saattaisi nyt olla Salaisen Jouluystävän paketti. Itselleni kävi tänä vuonna vähän huono tuuri kyseisen lahjavaihdon kanssa, sillä Itella meni ja hukkasi toisen pakettini. Tai itse asiassa ei pakettia vaan pakettikortin eli en missään vaiheessa saanut ilmoitusta saapuneesta lähetyksestä ja vasta pari päivää sitten selvisi, että lähetys on palautunut lähettäjän osoitteeseen. Saas nyt nähdä vieläkö se toinenkin paketti ennen joulua tänne kulkeutuu, mutta tämä toinen perille kulkeutunut (eli oikeasti olisi pitänyt olla kolmas sarjassaan) oli kyllä niin nappiosuma ettei edes harmita se edelleen matkalla seikkaileva lähetys. Kuoresta paljastui peräti kolme pakettia:

Mies jo kommentoikin, että sainko kaikki kolme lahjavaihdon lahjaa samassa kuoressa :D Ensimmäisenä avasin tuon paketin, jonka päällä oli kortti. Kortista unohdin ottaa kuvan, mutta siitä paljastui, että salainen ystäväni on Heidi. Ensimmäisessä paketissa oli Novitan Joulu-lehti ja hyvä että maltoin muita paketteja avatkaan kun sormet syyhysivät heti päästä ohjeita selailemaan. Toisessa paketissa oli suklaata (joka tuli niin tarpeeseen, kävin jo meidän leivontakaappia vähän ennen paketin kotiutumista kaivelemassa kun suklaahammasta kolotti eikä mistään löytynyt murustakaan!) ja kolmannesta paljastui ihana kultakantinen rasia jossa satiinipintaisia koristeteippejä, rullallinen lahjapakettitarroja, hopeinen ripustettava kulkuskoriste, neljä huipaista piparikoristetta sekä punainen tuikkukippo. Oikeasti tuli ihan joulufiilis, että vieläkö lisää kun rasiasta tuntui paljastuvan aina vaan lisää ja lisää ihanuuksia. Aivan täydellinen suoritus kaikin puolin, suurkiitokset Heidille ja ihanaa joulunaikaa! <3


Kadonnut lähetys ei muuten ollut ensimmäinen omalle kohdalleni osunut postin hukkaama. Viimeisten vajaan kolmen vuoden sisään tämä oli kolmas kerta kun minulle todistettavasti lähetetty (isohko) kirje on mystisesti kadonnut. Aiemmat kaksi eivät koskaan löytyneet, tämä kolmas nyt sitten onneksi palautui edes lähettäjälle. Mutta nyt suklaiden ja käsityölehden pariin. Josko tämän postauksen myötä saisin taas aikaiseksi bloggailla käsityötekeleitäkin, kuvaamista odottaisi useampikin valmis.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että pidit paketista!
    T. Ei enää niin salainen jouluystävä :D

    VastaaPoista