tiistai 30. lokakuuta 2012

Turkoosia resoria

Turkoosia resoria olen metsästänyt jo useamman kuukauden! Elokuussa sitä olisi tarvittu kun ompelin lapsille turkooseja paitoja ja housuja mutta ei löytynyt kaupungista kuin vähän sinne päin, enemmän sellaista siniseen taittuvaa vihreää vaan. Sen jälkeen olen kahteen otteeseen koittanut kahdesta eri nettikaupasta saada sitä tilattua mutta aina se on ollut loppu. Vaan nyt sitä meille Kangastukusta kotiutui. Pääsin vihdoin viimeistelemään lapsosen paidat.

Miehen dinopaidasta tuli meidän dinofanilla ihan itku kun isä sai ja hän ei. Onneksi olin jo ehtinyt tilata lisää samaa kangasta joten nyt sai lapsikin oman paitansa. Isän paidasta erotuksena siis tuo turkoosi pääntie ja salama vääristää värejä tosi paljon, resori ei ole ollenkaan noin tummaa miltä tässä kuvassa näyttää :( Lisäksi syntyi myös velourpaita. Tämä velour tuli meille alunperin ruttupipoa varten (ja pipo siitä syntyikin) mutta se oli niiiiin lapsen näköistä että loppukangas yksinkertaisesti halusi ruveta paidaksi. Tietenkään jämäpala ei pitkähihaiseen riittänyt mutta sattuman kaupalla tutuntutulla oli toinen jämäpala samaa joten paita saatiin!

Tässä myös värit livenä vaaleammat. Tästä tein pikkuisen collarityylisen eli myös helmassa on resori. Osasyy myös siinä että velourpalan pituus oli sen verran nafti että normaalilla helmataitteella (kuten dinopaidassa on) olisi helposti jäänyt leikeissä kumarrellessa selkä paljaaksi. Tässä kuvassa värit ovat parhaiten kohdillaan eli tosin kivan turkoosia on tuo resori. Ja onneksi sitä on vielä yli 80cm jäljellä niin saan ommella vielä paljon lisää! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti