torstai 27. syyskuuta 2012

Prototyyppejä

Sain idean ommella lapsille fleecekaulurit. Jesperjuniorilla oli sellaisia valikoimissa ja mietin että ennemmin kuin maksan 6 euroa niin kyllähän minä tuollaisen itsekin surautan! Eilen aloin sitten surauttelemaan.. Olisi ihan kiva ollut joku mallikappale olla olemassa minkä perusteella aloitella. Nyt leikkelin vähän mutuna ja ensimmäisestä tuli liian pieni. Toisella yrittämällä tuli isommankin lapsen kaulan ympäri ylettyvä. Pienemmästä onneksi riitti juuri ja juuri kuopukselle kauluriksi.
Ja tässä päästään nyt varsinaiseen asian ytimeen: kaulurit on ommeltu erilailla ja nyt pitäisi päättää kummalla tyylillä seuraavat tehdään? Esikoisen kauluri on ommeltu oikeat puolet vastakkain ja käänetty sitten jolloin saumat jäävät sisälle. On siistimpi mutta toisaalta saumat ovat tuollaiset vähän pullakat kun kaulurin reunaan ei ole ommeltu oikealta puolelta tikkiä.
Kuopuksen kauluri taas on saumuroitu oikealta puolelta. Tällöin reunat ovat kivan napakat mutta tokihan se tikkaus näkyy sitten päälle päin..


Kuopuksen kauluri on tuollainen 2-puoleinen eli tausta yksivärisestä. Esikoisella on kukkafleece molemmin puolin. Eli jotain päätöksiä pitäisi tehdä.. Fiksuinta olisi tietysti ommella oikeat puolet vastakkain ja kääntämisen jälkeen tikata vielä koko kaulurin ympäri reunat napakoiksi mutta laiska räveltäjä ei tietenkään toimi näin.. Onko tuo saumuritikkaus oikealla puolella liian häiritsevän näköinen?

Tässä vielä kauluri käytössä jossa näkyy aika hyvin miltä reuna näyttää saumuroinnin ollessa päällä päin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti