sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Temperance-sukat

Instasta bongattuja ohjeita taas kokeilussa, tällä kertaa Temperance Socks.

Malli löytyy Ravelrysta. Lankana näissä on 7 Veljestä ja puikot kokoa 3,5. Lankamenekki on harmillisesti n. 160g eli ihan ei yksi kerä riitä. Itse ratkaisin riittämättömyysongelman neulomalla teräosan raidalliseksi, mutta kivemmat nämä olisivat yksivärisinä.


Mallin jippo on palmikkoristikko, joka lähtee ensin koko sukan ympäri ja sitten takaa alkaen kavennetaan varren aikana kokonaan pois. Kantapään ja teräosan voi siis jokainen neuloa oman mielensä mukaan. Palmikko-osuus oli helppo oppia ulkoa, niin että tuohon alimmaiseen kuvioon asti pystyi tekemään vilkuilematta ohjetta.





1 kommentti: